Friday, March 18, 2016

Camp Nou

Barcelona 4.3.2016.
Camp Nou on Barcelonassa, Kataloniassa sijaitseva jalkapallostadion. Camp Nou toimii FC Barcelonan kotikenttänä. Kun stadion perustettiin, siltä puuttui nimi. Kansa alkoi puhua siitä nimellä camp nou (suom. uusi kenttä). Stadionin viralliseksi nimeksi oli tarkoitus tulla Estadi del FC Barcelona, mutta Camp Nou oli jo ehtinyt vakiintua. Vihdoin vuonna 2000 seuran jäsenet äänestivät ja Camp Nou virallistettiin stadionin nimeksi.

FC Barcelona pelasi ennen Camp Noun aikaa Les Corts -nimisellä stadionilla, mutta 1950-luvulla Les Corts kävi liian pieneksi ja päätettiin rakentaa uusi stadion. Camp Noun avajaiset olivat 24. syyskuuta 1957. Ensimmäisessä ottelussa FC Barcelona kohtasi Legia Warszawan Puolasta, jonka se voitti maalein 4–2.

Camp Noulle mahtui parhaimmillaan 120 000 katsojaa vuonna 1982, mutta tiukentuneiden turvamääräysten takia nykyinen kapasiteetti on 99 354 katsojaa, tehden Camp Nousta silti Euroopan suurimman jalkapallostadionin. Camp Nou on isännöinyt muun muassa vuoden 1992 kesäolympialaisten jalkapallo-otteluita sekä vuoden 1999 Mestarien liigan loppuottelua.

Camp Nou koostuu kolmesta katsomokerroksesta. Ensimmäinen kerros on loiva ja siinä sijaitsevat tunnetuimmat fanikatsomot. FC Barcelonasta arkkivihollisseura Real Madridiin siirtynyt Luís Figo sai kokea kannattajien fanaattisuuden palatessaan Camp Noulle Real Madridin valkoisessa paidassa ensi kertaa sitten siirron, kun pohjoiskatsomosta lensi kentälle muun muassa sian pää hänen antaessa kulmapotkua. Ottelun alkua säesti 10 minuutin pituinen vihellyskonsertti, jossa erotuomarin pillinvihellyksetkään eivät kuuluneet.

Toiseen kerrokseen mahtuu eniten katsojia, ja aurinkokatsomon puolella toisen katsomokerroksen penkit muodostavat väreillään lauseen ”Més que un club” (suom. enemmän kuin seura), joka on FC Barcelonan tunnuslause. Katetun pääkatsomon kohdalla toisen kerroksen penkit muodostavat seuran nimen, FC Barcelona. Kolmas kerros on suhteellisen jyrkkä ja korkea, pääkatsomo loppuu toiseen katsomokerrokseen, mutta muu stadion on kolmen katsomokerroksen korkuinen. Kolmannessa kerroksessa penkkirivien väliin on asennettu kaiteita, jotta jyrkästä katsomosta ei pääsisi putoamaan. Kolmas katsomokerros rakennettiin myöhemmin kuin kaksi ensimmäistä.

Camp Noun katsomot jaetaan kolmeen pääluokkaan. Katettu pääkatsomo on nimeltään tribunal, siellä sijaitsee presidentin kutsuvierasaitio ja sen yläosasta median edustajat seuraavat kentän tapahtumia. Pääkatsomoa vastakkaisen ”aurinkokatsomon” nimi on lateral, kun taas päätykatsomoiden nimet ovat luonnollisesti gol sud (eteläinen maali) ja gol nord (pohjoinen maali).

Camp Noun tiloissa sijaitsee FC Barcelonan jalkapallomuseo. Camp Noun läheisyydessä on FC Barcelona B -joukkueen käyttämä, myös harjoitustarkoituksessa oleva Miniestadi, pitkän ajan takaa periytyvä seuran harjoituskompleksi La Masia, virallinen fanikauppa FCBotiga sekä Barcelonan koripallojoukkueen kotiareena Palau Blaugrana.


Camp Nou, "new field", often referred to as the "Nou Camp" in English) is a football stadium in Barcelona, Catalonia, Spain. It has been the home of FC Barcelona since its completion in 1957.

With a seating capacity of 99,354, it is the largest stadium in Spain by capacity. It is also the largest stadium in Europe and the third largest association football stadium in the world in terms of capacity. It has hosted numerous international matches at a senior level, including a 1982 FIFA World Cup semi-final match, two UEFA Champions League finals and the football competition at the 1992 Summer Olympics.





0 kommenttia / comments: